Virtuaalitapahtuman logo
Kuva Jarkko Laukkanen

Seminaarit

Vaikka aikataulut ja tilat täsmentyvät myöhemmin, haluamme kuitenkin esitellä jo nyt tulevaa tarjontaa New Wine Himos26 -kesätapahtumassa.

Muutoksia ja lisäyksiä tulee.

Tällä sivulla esitellään Seminaarit ja niiden opettajat.

Seminaarit

Saara Kinnunen
Kristiina Virkkilä

Saara Kinnunen ja Kristiina Virkkilä

Toivoa toivottomuuteen jumittuneelle

Kun kohtaa työssä tai vapaaehtoistyössä toivottomuuteen jumittuneen henkilön, on suuri kiusaus yrittää pyyhkiä toivottomuus pois ja näyttää kuinka paljon hänellä on syytä toivoon.
Kuinka kohdata toivottomuuteen jumittunut henkilö niin, että hän pikkuhiljaa ihan itse alkaa huomata ja löytää edes joitain valopilkkuja ja ehkä iloakin elämäänsä.
Toivoon liittyy luottamus siihen, että tulevaisuus on merkityksellinen ja sen toteuttamiseen voi vaikuttaa edes joiltakin osin omalla toiminnalla. Toivo ei ole vain tunne vaan myös tahtotila, joka auttaa pyrkimään kohti itselle tärkeitä, mielekkäitä ja realistisia tavoitteita.
Kuinka voin pitää tarjolla toivoa henkilölle, joka ei toivoa näe? Siitä jutellaan lisää tässä kanavassa.

Saara Kinnunen on sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti. Hän on toiminut perheneuvojana Vaasan seurakuntayhtymän perheasian neuvottelukeskuksessa. Nykyään hän on eläkkeellä ja keskittyy sielunhoitoon ja sielunhoidon koulutukseen.

Kristiina Virkkilä, kriisi- ja traumaterapeutti, MA in Psychotherapy (IPSICC/IATA, Tanska), sielunhoitoterapeutti, lastentarhanopettaja. Terapiavastaanotto ja sielunhoitoterapeuttien työnohjausta Tampereella ja etänä.  Pitkä kokemus seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä.

Saara Kinnunen ja Kristiina Virkkilä

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin

_V8A1099 saa kayttaa PIENI

Leila ja Pekka Valmari

Puhe kielillä - Raamatussa ja nyt

Pyhä Henki asuu sekä vaikuttaa lahjojaan meissä jokaisessa – ja lahjoja tulisi myös tavoitella (1 Kor. 12-14). Kielillä puhuminen/rukoileminen on Hengen vaikuttama, herkkä ja arvokas armolahja. Perehdymme sen Raamatulliseen taustaan ja käyttöön alkukirkossa.
– Nykyään kielirukoukseen liittyy myös epävarmuutta ja selviä jännitteitäkin.
Tapamme tulkita Raamattua vaikuttavat mielipiteisiimme ja asenteisiimme, joten kurkistamme myös niiden taakse: armolahjojen käytön ja toisaalta lahjat kieltävän sessationismi-ajattelun ’kirkkohistoriaan’. Ajatusten selkiyttäminen ja ehkä myös NW-arvot voivat auttaa mietittäessä, miten kielirukousta tulisi tänään käyttää terveesti ja rakentavasti? Tai mitä tehdä, kun odotettua ja rukoiltua armolahjaa ei ilmaannukaan? Lopuksi tarjotaan helppo mahdollisuus tunnustella, kokeilla tai harjoitella, miten lahja voisi aktivoitua ja toimia.

Olemme New Winen pitkäaikaisia ystäviä ja johtotiimiläisiä. Leila toimii Rovaniemen Vapiksen pastorina ja Pekka puheenjohtajana. Hengellisessä elämässä ja työssä tavoitteitamme ovat kristittyjen yhteys ja kasvu sekä läheiseen Jumalasuhteeseen että rikkaaseen elämään Pyhän Hengen johdossa. Sydämellä ovat myös viisi omaa lasta ja seitsemän lastenlastamme 🙂

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin.

_V8A9718 saa kayttaa (1) PIENI

Anssi Nurmi

Kuunteleva rukous - Jumala puhuu me kuuntelemme

”Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä huomaa” (Job 33:14) Tämä Jobin kirjan jae on tuttua meille kaikille – alkuosa on tiedossa, ja loppuosakin tuttua. Jumala puhuu erityisesti Sanansa kautta. Sillä mittaamme kaikkea muuta kuulemaamme. Jumala puhuu myös armolahjojen; mielikuvien, laulujen, sävelten, tuntemusten, näkyjen, unien… kautta. Siis kaiken sen kautta minkä Hän on meihin luomisessa laittanut, koko luomakuntanasta välityksellä.
Tässä seminaarissa puhutaan Jumalan äänen kuulemisesta ja sen tunnistamisesta rukouksessa. Rukoilemme myös toinen toistemme puolesta ohjatusti. Mitään ei tarvitse osata etukäteen. Anna Jumalan Pyhän Hengen yllättää.

 

Anssi on monivuotinen New Wine johtajiston ja vielä monivuotisempi aviopuoliso, kolmen aikuisen lapsen isä ja vanhan aussin isäntä. Syyskuun alusta myös New Winen apulaistoiminnanajohtaja

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin.

_V8A1026 (1) PIENI
Timo Koivisto Lahti

Topi Knihtilä ja Timo Koivisto

Herätys ja Pyhä Henki

Seminaarissa jaetaan löytöjä siitä, mitä Jumala on opettanut herätyksen keskellä. Mitä seurakunnassa tapahtuu, kun nuoria ja vanhempiakin alkaa tulla mukaan? Mitä mahdollisuuksia ja haasteita siihen liittyy? Miten säilyttää terve hengellisyys, kun seurakuntaan tulee paljon ihmisiä hyvin erilaisista taustoista? Seminaarissa kerrotaan myös avoimesti siitä, miten johtajat kokevat hengellisen paineen ja miten Jumala toisaalta johdattaa ihmeellisesti. Seminaarin vetäjät ovat omakohtaisesti kokeneet sen, mitä herätyksellisyys tuo tullessaan ja miten Jumala voi sen keskellä opettaa jotain ainutlaatuista. Tutkimme Raamattua, jaamme käytännön esimerkkejä ja todistuksia elävästä elämästä sekä rukoilemme. Luvassa on myös nuoren puheenvuoro siitä, miltä tuntuu elää sellaista aikaa, että Jeesus todella kiinnostaa.

Topi Knihtilä on Jeesuksen seuraaja, Tiinan aviomies ja Neean sekä Eemin isi. Hän työskentelee Joutjärven seurakunnan pastorina Lahdessa ja on saanut iloita siitä, miten nuoria on tullut muutaman vuoden aikana runsain määrin seurakuntaan. Lahtelainen Timo Koivisto on naimisissa Vivin kanssa, kolmen pojan isä ja nauttii suunnattomasti isovanhemmuudesta. Timo on työskennellyt nuorten parissa ja toiminut pastorina.

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin

Topi Viitasalo ja Ulla Rissanen

Yhteisö nyyttärit

Ajatuksia, keskustelua ja kysymyksiä seurakuntayhteisöistä.

New Winen tunnuslause on ”Local Churches Changing Nations”, eli suomennettuna: ”Paikalliset seurakunnat muuttavat kansakuntia.” Paikalliset seurakuntayhtesöt ovat keskeisiä Jumalan suunnitelmassa.

Miten yhteisön aloittamisessa voisi päästä alkuun? Miltä New Wine arvojen pohjalta rakennettu yhteisö näyttää ja mikä sille on ominaista? Yhteisön rakentaminen ja yhteisöelämä pitää sisällään monenlaista: Iloja ja onnistumisia, toisaalta haasteita ja pettymyksiä. Mitä matkan varrella voi tulla vastaan?

Tervetulleita mukaan ovat yhteisöelämän keskellä elävät ja siitä haaveilevat. Kuulet näkökulmia yhteisön rakentamisesta. Voit tuoda yhteiseen pöytään omat kokemuksesi, kysymyksesi tai todistuksesi. Aiheisiin ja keskusteluun johdattelemassa Topi Viitasalo Jyväskylän KohtaamisPaikka-yhteisöstä ja Ulla Rissanen Oulun Kipinäyhteisöstä.

Topi Viitasalo on Jyväskylän KohtaamisPaikka-yhteisön toiminnanjohtaja ja Ulla Rissanen on seurakuntapastori Oulun Kipinäyhteisön johtaja. Molemmat yhteisöt toimivat ev.lut. seurakunnan yhteydessä.

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin

_V8A9946 saa kayttaa_edited

Jukka Jämsén ja Heikki Niittylä

Kuinka löytää yhteisö tai laittaa yhteisöllisyyttä alulle

“…missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni…” New Winen ihanne on paikallisseurakunta. Entä jos oman paikkakunnan kokoontumisissa ei ole tilaa Raamatulle, ylistykselle ja armolahjoille?

Pitäisikö etsiä joku muu yhteisö vai yrittää vaikuttaa yhteisöön sisältä päin? Vaikuttaako sitoutumiseni osaltaan yhteisöön? Onko edes mahdollista löytää sopivaa yhteisöä sitoutumatta siihen?

Vinkkejä ja maistiaisia pienistä aluista, joko osana suurempaa kokonaisuutta tai sitten ihan uutena alkuna. Kokeilemme erilaisia malleja myös käytännössä.

Jukka Jämsén, rovasti, New Winen toiminnanjohtaja ja Heikki Niittylä, New Winen ry:n hallituksen puheenjohtaja

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin

Jukka Jämsén

Miten toteuttaa rukouspalvelua seurakunnassa?

Tervetuloa tutustumaan rukouspalveluun New Winen tapaan. Käymme New Winen arvojen pohjalta läpi rukouspalvelun toimintatavat kesätapahtumassa sekä tietenkin rukoilemme toistemme puolesta. Tämä seminaari on hyvä tilaisuus saada matkaan
yksinkertainen, turvallinen malli rukouspalvelun toteuttamiseen seurakunnassa.

Jukka Jämsén, rovasti ja New Winen toiminnanjohtaja, Tanja ja Mika Raappana sekä Tanja ja Olli Hirvilammi, kesätapahtuman rukouspalvelutiimin johtajat

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin

Suvi Kankkunen pieni rajattu

Suvi Kankkunen

Profetian arviointi ja vastaanottaminen vastuullisesti

Sen lisäksi, että opetamme vastuullista profetioiden jakamista, on välttämätöntä opettaa myös siitä, millaista vaikutusta profetialle on syytä antaa omassa elämässä ja minkä taas ei pidä antaa ohjailla omia valintoja. Lähestymme kysymystä osana laajempaa teemaa Jumalan tahdon ja johdatuksen löytämisestä omaan elämään. Tarkoituksena on vahvistaa jokaisen kristityn toimijuutta omassa Jumala-suhteessaan ja elämänsä valinnoissa sekä kypsää suhtautumista profetian arvioimiseen ja profetialla vaikuttamiseen – koetellen kaikkea ja pitäen sen, mikä on hyvää.
 
Suvi Kankkunen on NW-johtajiston jäsen ja kesätapahtuman johtaja, joka tekee päivätyötään Suomen Vapaakirkon johtoryhmässä seurakuntien tukemiseksi.
 

Paikka ja aika: tarkentuu myöhemmin

Palautetta kesän 2025 seminaareista

Scroll to Top